NS HK 5374.jpg

"Samaan suuntaan, eri näkökulmista."

Ritvalalaiset kollektiivi

 

KOLLEKTIIVISTA

Keitä olemme

Ritvalalaiset kollektiivi on teatteriammattilaisten ryhmittymä, joka tekee teatteria lähituotantona ja luomuna Valkeakosken alueella. Vailla omaa tilaa, mutta vahvalla visiolla ja omilla teksteillä. Kiertue-esityksillä kurotetaan myös muualle Suomeen ja suunnattuna yleisölle, joka ei välttämättä teatteriin muuten pääsisi.  

Kollektiivi sai alkunsa pellon laidalla sijaitsevassa Vaarinpirtissä Ritvalan maalaismaisemissa vuonna 2015. Meitä oli kolme Helsingistä muuttanutta teatterintekijää Sanna, Jarkko ja Vellu, jotka sattuma oli heittänyt kaikki samaan kylään keskelle Sääksmäen tuhatvuotista kulttuurimaisemaa. Tuolloin pohdimme paljon maallemuuttoa, emmekä edes tunnistaneet eri viljalajeja toisistaan. Silti meidät otettiin avosylin vastaan ja saimme tehdä Ritvalan Nuorisoseuran iltamiin demoja tulevista esityksistä. Muutaman vuoden päästä teimme ensimmäisen oman tekstimme, josta tuli monologi muuttamisesta, omaishoitajuudesta ja Alzheimerista. Mukaan tulivat myös Suvi loihtimaan valoja sekä Sanni, joka on tehnyt kollektiivin kaikki puvustukset siitä lähtien. Vähitellen kollektiivi tuli ihmisille tutuksi myös uudessa kotikaupungissa ja autotalli täyttyi kiertueteatterin tekniikasta sekä lavasteista. Mukaan tuli monitaituri Henna, jonka myötä lavalla esiintyy nyt yleensä kaksi naista ja käsikirjoitukset tehdään edelleen itse. Keikat ovat vieneet työryhmää ympäri Suomea, mutta aina ensi-illat on pyritty esittämään ensiksi Ritvalan Nuorisoseurantalolla, kollektiivin kotinäyttämöllä. Nyt ryhmä on saanut myös työtilat itselleen Kelhin Seuratalolta sekä lisää osaamista tuottaja-Heidistä ja biisintekijä-Timosta. Vapaa ryhmittymämme kasvaa ja laajenee, ja viimein myös autotalli on tyhjentynyt. 

Erityisosaamistamme ovat teatterin lisäksi erilaiset taidelähtöiset menetelmät, kuten soveltava teatteri ja tanssi sekä yhteistyöpelit isoillekin joukoille.

 

KOLLEKTIIVI

PHOTO-2021-09-08-10-34-52_edited_edited.jpg

SANNA RISTANIEMI

Sanna on kollektiivin perustajajäsen, taiteellinen johtaja, näyttelijä, tuottaja, käsikirjoittaja ja pelisuunnittelija. Koulutuseltaan hän on teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK. Hän toimii monialaisesti freelancerina sekä opiskelee kulttuurihyvinvoinnin YAMK-tutkintoa Turun amk:ssa ja Taideakatemiassa.

IMG-9107_edited.jpg

VELI-PEKKA RISTANIEMI

Vellu on kollektiivin perustajajäsen, ohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä, pelisuunnittelija ja äänisuunnittelija. Hän opettaa Valkeakosken Teatteriopistossa taiteen perusopetusta ja on ammatiltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK.

PHOTO-2021-09-08-10-34-53_edited_edited.jpg

HENNA VALKEAMÄKI

Henna on kollektiivin näyttelijä, käsikirjoittaja, koreografi, myynti -ja markkinointivastaava sekä somevelho. Hän toimii monialaisesti freelancerina niin esiintymisen kuin opettamisen saralla ja opiskelee Turun amk:ssa ja Taideakatemiassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi AMK.

Sannin kuva_edited_edited_edited_edited.jpg

SANNI TAMMINEN

Sanni on kollektiiivin pukusuunnittelija sekä visuaalinen silmä. Hän on Valkeakosken kaupunginteatterin puvustaja ja tehnyt useita vapaan kentän puvustuksia. Sanni on koulutukseltaan artenomi AMK.

PHOTO-2021-09-14-15-50-17_edited_edited_edited_edited.jpg

JARKKO SUHONEN

Jarkko on kollektiivin perustajajäsen, ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK ja tulevaisuudessa myös sairaanhoitaja. Jarkko on opiskellut myös draaman ja teatterin tutkimusta, draamakirjoittamisen maisteriohjelmassa sekä TRE-terapiaohjaajaksi.

PHOTO-2021-09-08-10-34-53 (1)_edited_edited.jpg

SUVI ROKKA

Suvi on kollektiivin valosuunnittelija, teknikko ja valaisija. Hänet nähdään usein Valkeakosken kaupunginteatterin tekniikkataiturina. Suvi on koulutukseltaan mm. artenomi AMK sekä NLP Master Practitioner ja mentaalivalmentaja.